Saimaan alueen kaivostoiminnan vastainen julistus luovutettiin ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle

Savonlinnan kaupunki ja Saimaa ilman kaivoksia ry tapasivat ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen perjantaina 19. tammikuuta. Kaupunginjohtaja Janne Laine, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Terho Kaskinen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Stenberg ja Saimaa ilman kaivoksia ry:n puheenjohtaja Miisa Mink luovuttivat ministerille julistuksen, jossa vaaditaan Saimaan alueen säilyttämistä malmikaivostoiminnan ulkopuolella.

Julistus Saimaan alueen säilyttämisestä malmikaivostoiminnan ulkopuolella julkistettiin Maamme rikkaudet 2023 -tapahtumassa Savonlinnassa 22. syyskuuta 2023 (maammerikkaudet.org). Kaivoskriittisen tapahtuman järjestivät Saimaa ilman kaivoksia ry ja Rajat Lapin kaivoksille ry.

Julistuksen tavoitteena on säilyttää Saimaa puhtaana ja vetovoimaisena alueena tuleville sukupolville. Julistuksessa ovat mukana lähes kaikki Etelä-Savon kunnat, Etelä-Savon maakuntaliitto sekä Parikkala, Taipalsaari, Joroinen, Varkaus ja Rautalampi.

Julistuksen mukaan Saimaa on luonnon virkistyskäytön sekä matkailu- ja kalastuselinkeinon kannalta alueen elinehto. Se on monille kunnille myös juomaveden hankintavesistö. Puhtaasta vedestä on jo nyt pula. Vesi on malmeja arvokkaampi luonnonvara globaalisti ja ihmisen elämälle välttämätön. Juomaveden vaarantaminen kaivoshankkeilla ei ole siten harkittua toimintaa.

”Saimaa halutaan säilyttää puhtaana ja vetovoimaisena alueena myös tuleville sukupolville. Siksi alueelle ei haluta kaivoksia, joilla on peruuttamattomia vaikutuksia luontoarvoihin ja ympäristöön. Kaivoslakia pitää muuttaa niin, että jo malminetsintävarauksiin pitää saada kunnalta lupa. Kunnat ovat asukkaidensa itsehallinnollisia yhteisöjä ja siksi kunnilla eli alueen ihmisillä pitää olla valta päättää, voiko kuntien alueella tehdä malminetsintää ja -varauksia. Tällaisella toiminnalla on iso vaikutus alueen ihmisiin, omaisuusarvoihin ja kehittämismahdollisuuksiin”, sanoo kaupunginjohtaja Janne Laine.

”Elämäntapamme sähköistäminen luo ennennäkemättömän paineen avata uusia metallimalmikaivoksia Suomeen. Tämä näkyy myös Saimaan alueella lukuisina malminetsintälupina ja -varauksina. On tärkeää, että päättäjämme ymmärtävät akkubuumin kokonaisvaikutukset. Emme saa tehdä lyhytnäköisiä päätöksiä, Saimaan voi pilata vain kerran”, kiteyttää Saimaa ilman kaivoksia ry:n puheenjohtaja Miisa Mink.

Julistuksessa ovat mukana Savonlinnan kaupungin lisäksi Etelä-Savon maakuntaliitto, Enonkosken kunta, Joroisten kunta, Juvan kunta, Kangasniemen kunta, Mikkelin kaupunki, Mäntyharjun kunta, Parikkalan kunta, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, Rantasalmen kunta, Rautalammin kunta, Sulkavan kunta, Taipalsaaren kunta ja Varkauden kaupunki.

Julistus on luettavissa Maamme rikkaudet -sivustolla

Julistus luovutettiin Kai Mykkäselle ympäristöministeriössä 19. tammikuuta 2023.
Eturivissä vasemmalta Sulkavan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli, Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen Lea Kokko, Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija Stenberg, Saimaa ilman kaivoksia ry:n puheenjohtaja Miisa Mink. Takarivissä vasemmalta Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen, Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, Savonlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Terho Kaskinen.
Kuva: Kalle Kataila.

1 ajatus aiheesta “Saimaan alueen kaivostoiminnan vastainen julistus luovutettiin ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäselle”

  1. Timo Puuska

    Hienoa!
    Nyt vain postittamaan tämä MEPeille ja muille ministereille myös.
    Kaikkien kansanedustajienkin olisi hyvä saada tieto asiasta.
    t
    timo puuska

Vastaa

Shopping Cart
%d bloggaajaa tykkää tästä: