Vastine: Yle TV1 uutiset 30.4.2023 kello 20.30 kaivoshankkeiden uutisointi

Yle kertoi illan pääuutislähetyksessään Lapin kasvavasta kaivosteollisuudesta. Toimittajan mukaan Lappiin avataan lähivuosina puolenkymmentä uutta kaivosta. Avattavien kaivosten kerrottiin tuovan alueelle satoja uusia työpaikkoja. Lähetyksessä jätettiin kuitenkin mainitsematta se, että kaivokset uhkaavat lopettaa alueella jo olemassa olevia työpaikkoja erityisesti matkailussa.

Uutisoinnissa mainittiin, että kuntien pitää ratkaista asuntopula kaivostoiminnan kasvaessa. Metallimalmikaivosten tärkeimmät ongelmat jäivät lähetyksessä kuitenkin kokonaan mainitsematta.

Kaivostoiminnan vaikutukset ympäristössä ja etenkin vesistöissä ovat vaikutuksiltaan vakavia, laajoja ja pysyviä. Kaivosteollisuus ei ole Suomessa kestävää, sillä meillä ei vaadita suljettua kiertoa kaivosten prosessivesille, vaan yritykset saavat päästää osan rikastemyrkyistä ja kemikaaleista vesistöihin ympäristöluvan turvin. 

Suomi ei myöskään noudata EU:n kaivannaisjäteasetusta eikä ole asettanut jätealueiden rakenteille vastaavanlaisia tiukkoja kriteereitä kuin esimerkiksi kaatopaikoille. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan maamme kaikki kaivosjätealueet vuotavat, ennemmin tai myöhemmin. Raskasmetallit painuvat järvien ja meren sedimentteihin eivätkä häviä sieltä koskaan. 

Uudet kaivokset ovat sata tai tuhat kertaa vanhoja kaivoksia suurempia – myös riskeiltään. Esimerkiksi Terrafame tuottaa vuodessa 50 miljoonaa tonnia rikastusjätettä vuodessa. Tämä tarkoittaa yhteensä yli miljardia tonnia jätettä kaivoksen kolmenkymmenen vuoden toiminnan aikana. 

Miksi kaivosten jäteongelmat sivuutetaan uutisoinnissa?

Miisa Mink

Saimaa ilman kaivoksia ry:n perustaja ja puheenjohtaja

Vastaa

Shopping Cart