Kaivoskriittinen Maamme rikkaudet -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Savonlinnassa

Koneen Säätiö on myöntänyt Saimaa ilman kaivoksia ry:lle apurahan Maamme rikkaudet 2023 -tapahtuman järjestämiseen.

Yleisölle avoin ja maksuton kaivoskriittinen seminaari järjestetään Savonlinnassa 22.–23. syyskuuta yhdessä Rajat Lapin kaivoksille ry:n kanssa. Tapahtumapaikka on House of Olaf (Asemantie 19, Savonlinna).

Pääpuhujaksi on lupautunut Geologian tutkimuskeskuksen apulaistutkimusprofessori Simon Michaux. Hän on tutkimuksissaan nostanut esiin kaivosmineraalien ja muiden luonnonvarojen riittämättömyyden, kun tavoitellaan vihreää siirtymää.

Maamme rikkaudet järjestetään paikallisesti Saimaan seudulla, mutta se käsittelee kaivosasioita koko Suomen tasolla samoin kuten ensimmäinen, syyskuussa 2022 Rovaniemellä järjestetty tapahtuma.

Tarkoituksena on tukea kaivostoimintaan liittyvää yhteiskunnallista keskustelua ja lisätä tutkittuun tietoon perustuvaa tietoisuutta niistä uhkista, joita kaivostoiminta aiheuttaa ympäristölle, etenkin vesistöille, mutta myös puhtaalle ruoalle ja muille elinkeinoille.

Kaksipäiväisessä tapahtumassa on asiantuntijapuheenvuoroja, paneelikeskusteluja sekä kulttuuriaiheista iltaohjelmaa.

Puhujiksi on tulossa tutkijoita, kuntapäättäjiä, kaivosteollisuuden ja muiden elinkeinoelämän osa-alueiden edustajia, kansanedustajia ja kansalaisaktivisteja laajalti eri alueilta.

Maamme rikkaudet 2023 -tapahtumaa tukee

3 ajatusta aiheesta “Kaivoskriittinen Maamme rikkaudet -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Savonlinnassa”

  1. Riitta Kurvinen

    Missä tapahtuma pidetään? En ole onnistunut löytämään paikkaa, jossa tilaisuus järjestetään.

  2. Paula Haikarainen

    Hei Riitta, kiitos kun kysyit. Tapahtumapaikkaa ei valitettavasti ole vielä vahvistettu. Julkaisemme tiedon heti, kunhan selviää.

Vastaa

Shopping Cart
%d bloggaajaa tykkää tästä: