Lausunto kaivoslaista ympäristövaliokunnalle 

Saimaa ilman kaivoksia ry on kutsuttu kuultavaksi eduskunnan ympäristövaliokuntaan koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi kaivoslain muuttamisesta (HE 126/2022). Olemme jättäneet kirjallisen lausunnon, alla.

Tämän lausunnon ei ole tarkoitus olla ns. kaikenkattava, vaan keskittyä lakiehdotuksen muutamaan räikeimpään epäkohtaan, joihin ympäristövaliokunta voisi mielestämme vielä helposti puuttua. Valiokuntakierroksen jälkeen lakiehdotus menee eduskuntaan.

—–

1. Ympäristölupa kaivosluvan ehdoksi

”Parannetaan kaivosluvan ja ympäristöluvan yhteensovittamista ja otetaan huomioon suunnitellun kaivoksen ympäristövaikutukset mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”

Yksi lain tärkeimmistä tavoitteista ei toteudu hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi kaivoslain muuttamisesta. Se on kuitenkin mahdollista vielä toteuttaa, jos ympäristölupa säädetään kaivosluvan ehdoksi.

48 § Kaivosluvan myöntämisen esteet

• Ympäristöluvan puuttumista ei ole mainittu kaivosluvan esteeksi.

Muutos:

• Kaivoslupaa ei voida myöntää ennen ympäristöluvan saamista.

Perustelut:

Toiminnanharjoittajan on selvitettävä ympäristövaikutukset ennemmin tai myöhemmin – miksi ei siis ennemmin

Toiminnanharjoittajan tulisi perusteellisesti selvittää suunnitellun kaivostoiminnan ympäristövaikutukset mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kaivosta ei voi kuitenkaan avata ilman ympäristölupaa. Jos ympäristölupa säädettäisiin kaivosluvan ehdoksi, tai vaadittaisiin kahden luvan samanaikaista käsittelyä, vältyttäisiin pitkiltä prosesseilta, joissa koetetaan edistää luonnon kannalta epärealistisia hankkeita. 

Todellisten ympäristövaikutusten selvittäminen jo aikaisessa vaiheessa on myös kaivosyhtiön etu, sillä se voi näin välttyä turhilta investoinneilta. Kaivosteollisuus haluaa ennakoitavuutta. Kun ympäristölupa asetetaan kaivosluvan ehdoksi, se olisi selkeä viesti kaivosyhtiöille, että niiden pitää ottaa ympäristövaikutukset huomioon jo hankkeen alkuvaiheessa. Epärealistisia hankkeita ei ole syytä edistää.

”Hankekartoitus on kallis investointi, joten emme halua tehdä sitä, jos kaivoksen toteutuminen ei näytä todennäköiseltä”, sanoo Rasmus Blomqvist, Fennoscandian Resourcesin toimitusjohtaja.

Meidän on luovuttava harhasta, että kaivokset sopisivat kaikkialle. Hallituksen antama esitys kaivoslain muuttamiseksi perustuu edelleen periaatteeseen, että kaikki luvat on myönnettävä ellei esteitä ilmene. On siis kaivosyhtiön kannalta harhaanjohtavaa, jos kaivoslupa myönnetään, vaikka sille ei ole esimerkiksi ympäristönsuojelun kannalta todellisia perusteita.

KHO palauttaa tai kumoaa epärealististen hankkeiden ympäristöluvat

KHO palautti Soklin ympäristöluvan uudelleen käsiteltäväksi: ”Kaivoksen koon vuoksi sen toiminnassa johdettavat ja käsiteltävät vesimäärät tulisivat muodostumaan erittäin suuriksi. Kaivoksen vesienhallinnan toteuttamista koskeviin suunnitelmiin oli lupamääräyksistä huolimatta jäänyt merkittäviä epävarmuustekijöitä. Erityisesti huomiota kiinnitettiin kaivoshankkeen välittömällä vaikutusalueella sijaitsevaan luonnontilaiseen ja muutoksille herkkään Nuorttijokeen, jossa esiintyy vesistön erityispiirteistä riippuvainen ja todennäköisesti geneettisesti ainutlaatuinen järvitaimenkanta.”

KHO voi kumota tai palauttaa lupakäsittelyyn aiemmin jo myönnetyt luvat, sillä Suomen on noudatettava EU:n vesipuitedirektiiviä, ympäristönsuojelulakia (mm. 17 §, pohjaveden pilaamiskielto) ja muita määräyksiä. Vesistöjen suojelussa tavoitteena on saavuttaa vesistöjen hyvä ekologinen tila vuoteen 2027 mennessä (VN päätös 2015/70 vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmista, vesipuitedirektiivi VPD 2000/60/EY). Vesistöjen tilaa ei saa heikentää. Myöskään Natura 2000 -alueiden tilaa ei saa heikentää.

Tässä lista viimeaikaisista KHO:n ja hallinto-oikeuden päätöksistä:

• KHO palautti Soklin kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.
• Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Hannukaisen (Kolari) kaivosluvan.
• Vaasan hallinto-oikeus on palauttanut ja kumonnut useita kaivosten ympäristölupia, viimeksi Kittilän kaivokselle myönnetyt ympäristöluvat tuotannon laajentamiseen, uuden purkuputken rakentamiseen ja rikastushiekka-altaan patojen korotukseen.
• KHO kumosi ja palautti Dragon Mining Sastamalan rikastamon ympäristölupamuutoksen.
• Oriveden kaivoksen ympäristölupa kumottiin täysin. 
• Pohjois-Karjalan ely-keskus vaatii lisäselvityksiä FinnCobalt Oy:n Hautalammin kobolttitehtaan suunnitelmiin.
• Muita KHO:ssa kumottuja lupia ovat Finnpulpin sellutehdas ja BASF Harjavallan akkukemikaalitehdas. 

Mitä aikaisemmin ympäristövaikutukset selvitetään, sitä enemmän säästyy viranomaisten resursseja lupakäsittelyissä ja lupia hakevat yritykset välttyvät turhilta investoinneilta.

Nykyisellään luonnonsuojelulain, ympäristönsuojelulain ja EU:n vesipuitedirektiivin noudattamista valvovat pitkälti kansalaisjärjestöt ja yksityishenkilöt, mikä on kohtuuton ja epäoikeudenmukainen taakka. Tukes myöntää kaivosluvat piittaamatta ympäristövaikutuksista. Kansalaisjärjestöjen, yksityishenkilöiden ja paikallisten elinkeinonharjoittajien on taisteltava ympäristölakien toteutumisen puolesta usein KHO:ssa asti. 

Esimerkiksi Ylläksen yrittäjät ja maanomistajat ovat joutuneet käyttämään jo vuosia aikaa ja yli 300 000 euroa rahaa siihen, ettei Hannukaisen kaivoshanke toteutuisi. Oikeusvaltiossa tämä sotii kansalaisten oikeudentajua vastaan, sillä kaivoshanke on sekä Suomen että EU:n lakien vastainen. 

YVA- ja ympäristölupaselostukset ovat ylimalkaisia

Kaivosyhtiöt lähtökohtaisesti vähättelevät hankkeidensa ympäristövaikutuksia eivätkä YVA-raportit perustu puolueettomaan arviointiin. YVA-raportit ovat kaivosyhtiöiden palkkaamien konsulttien tekemiä. Todellisten ympäristövaikutusten arvioiminen tulee tehdä jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lupaprosessia, jotta vältetään prosessien pitkittyminen ja virheelliset päätökset.

Hautalammen kobolttikaivoshanke on tyypillinen esimerkki ympäristövaikutusten arvioinnin puutteista: ”Pohjois-Karjalan ely-keskus kaipaa lisätietoja etenkin kaivostoiminnan vaikutuksista pohja- ja pintavesiin. Ely-keskuksen mukaan kaivosyhtiö FinnCobalt Oy:n selostus liikkuu vielä liian yleisellä tasolla.” (Lähde: Yle uutiset 21.9.2022, https://yle.fi/uutiset/3-12632617)

Toisena esimerkkinä mainittakoon Hannukaisen kaivoksen lupamenettely, josta kansalaisjärjestöt ja paikalliset elinkeinonharjoittajat käynnistivät oikeusprosessin. Kaivosyhtiö oli jättänyt mainitsematta oleellisia asioita ja salannut ympäristöarvioinnin kannalta tärkeää tietoa koerikastusraportista – raportti julkaistiin, koska hallinto-oikeus päätti, että sitä ei voi salata. (Lähde: Leif Ramm-Schmidt) 

Tässä professori Kari Heiskasen* kommentti Hannukaisen vedenkäsittelystä: ”Vesistövaikutuksien perustiedoista vesikemia on virheellinen ja veden kierrätysaste arvioitu niin korkeaksi, että se ei teknisesti ole mahdollinen. Siksi virtausmäärät on arvioitu erittäin paljon pienemmiksi kuin on todennäköistä ja teknisesti mahdollista. Kun niin määrä kuin laatu ovat perustelemattomia, ei ympäristövaikutusten arvio ole pätevä. Miten vesi todella käsitellään, on ydinkysymyksiä pohdittaessa Natura vaikutuksia. Teknisesti ja taloudellisesti kelvollista suunnitelmaa ei ole olemassa.”

*) Emeritusprofessori Kari Heiskanen, Aalto-yliopisto, prosessi- ja kierrätystekniikka, materiaalitekniikka; tutkimusalueena mineraali- ja rikastustekniikka.

Uudet kaivoshankeet ovat yhä suurempia

Uudet kaivokset ovat sata tai tuhat kertaa vanhoja kaivoksia suurempia – myös riskeiltään.

Terrafame pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonaan sähköautoon vuodessa. Kaivos tuottaa yksinään yli 90 % kaikesta vaarallisesta jätteestä Suomessa.

Terrafame tuottaa vuodessa 50 miljoonaa tonnia myrkyllistä rikastusjätettä. Tämä tarkoittaa yhteensä yli miljardia tonnia jätettä kolmenkymmenen vuoden aikana. Jos Terrafamen suunnittelema laajennus Kolmisoppijärveen toteutuu, tuottaa kaivos koko suunnitellun 60-vuotisen elinkaarensa aikana 3000 miljoonaa tonnia rikastusjätettä. Yhden sähköauton akkuun tarvittavan nikkelin tuottaminen synnyttää 50 tonnia jätettä, rikkipitoista sivukiveä, joka hapen kanssa reagoidessaan alkaa tuottaa rikkihappoa. Pelkästään tällä myrkkymäärällä saa tapettua yhden pienen järven. (Lähde: Suomen luonnonsuojeluliitto)

Vaaralliseksi jätteeksi sanotaan jätettä, joka aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tuotetaan vuosittain noin 2,5 miljoonaa tonnia vaarallista jätettä. Miksi Terrafamen jo nyt tuottama valtava vaarallisen jätteen määrä ei näy Suomen vaarallisen jätteen tilastoissa? Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan kyse on puutteellisesta tilastointitavasta. Jostain syystä maassamme tilastoidaan ainoastaan kaatopaikoille sijoitettavat vaaralliset jätteet.

Nämä luvut ansaitsevat entistä tarkempaa huomiota, sillä Suomessa toimii myös Euroopan suurin kultakaivos ja suunnitteilla on Euroopan suurin litiumkaivos. 

Suomen kaivoksilla syntyy valtavasti vaarallista jätettä: 

• Terrafame 50 miljoonaa tonnia vuosittain
• Kittilä 2 miljoonaa tonnia vuosittain
• Kevitsa 3 miljoonaa tonnia vuosittain
• Suomen vaarallisen jätteen yhteenlaskettu määrä kaikilta muilta teollisuuden aloilta on alle 3 miljoonaa tonnia vuosittain

Lähde: Suomen luonnonsuojeluliitto

Lain tehtävä on varmistaa, että teollisuuslaitokset ja -tuotanto toteutetaan yhteiskunnan muiden osapuolien ja luonnon kannalta suotuisalla tavalla. Kun ympäristöriskit kasvavat, tulee niiden vaikutuksia arvioida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Emme voi puhua kestävästi toteutetusta kaivosteollisuudesta, jos ympäristövaikutuksiin ei suhtauduta riittävän vakavasti.

Ympäristölupa on mahdollista myöntää ennen kaivoslupaa, vaikka muuta väitetään

Väite, että ympäristölupaa ei voi myöntää ennen kaivoslupaa, koska siinä tarvittaisiin kaivosluvassa määriteltyjä tietoja, on virheellinen. Vaikka kaivosluvassa määrättyjä kiinteistöjen lunastustietoja tulisi olla tiedossa ympäristölupamenettelyssä, tämä ei ole välttämätöntä. Esimerkiksi Talvivaara-Terrafamen ja Kaapelinkulman lupaprosesseissa kummassakin ympäristölupa myönnettiin ennen kaivoslupaa.

Kaivoslakiesityksessä todetaan, että ympäristöluvan ja kaivosluvan yhtäaikainen käsittely saattaisi vaatia eräänlaisen toisen varausjärjestelmän luomisen, jolla turvattaisiin yrityksen etuoikeus alueeseen lupien käsittelyn ajaksi. Tämä ei kuitenkaan ole tarpeellista, sillä jo nykyisessä järjestelmässä hakemusten käsittely kestää pitkään ja etuoikeus alueeseen varataan jopa kymmenien vuosien ajaksi. Esimerkiksi Talvivaara-Terrafamen kaivospiirihakemus 1980-luvulta on edelleen voimassa.

Vapaaehtoisuus ei ole todellinen vaihtoehto

Lakiesityksessä todetaan myös, että vapaaehtoisuuteen perustuvasta lupaprosessien yhteensovittamisesta halutaan saada ensin kokemuksia. Intressivertailuselvityksen työryhmän tekemissä Tukesin ja AVIn virkamiesten haastatteluissa kuitenkin todettiin, ettei yksikään kaivosyhtiö lähtene vapaaehtoisesti hakemaan yhteensovittamislaissa tarkoitettua lupaa eli kaivosluvan ja ympäristöluvan yhtäaikaista käsittelyä. (Lähde: Intressivertailu kaivoslain lupaprosessin osana, 2022, s. 30)

Kaivoslaki sisältää asiakokonaisuuksia, jotka kuuluvat selvästi ympäristölupaviranomaisen harkintaan ja osaamiseen. Näin ollen ei ole tarkoituksenmukaista perustaa rinnakkaisen ympäristöosaamisen toimielintä kaivosviranomaisen yhteyteen. Kaivoslakiesityksessä todetaan: ”Esitetyt muutokset lisäävät viranomaisresurssien tarvetta. Ne myös vaativat kaivosviranomaiselta entistä perusteellisempaa ja laajempaa osaamista sekä tietopohjaa malminetsinnän ja kaivostoiminnan aiheuttamista tapauskohtaisista ympäristö- ja ilmastovaikutuksista sekä resursseja perehtyä niihin. Tämän riskin pienentämiseksi kaivos- ja ympäristöviranomaiset voisivat tehdä yhteistyötä.”

Kaivostoimintaa ohjaavan lainsäädännön toimivuuden arvioinnissa todettiin, että ympäristöluvan ja kaivosluvan yhteensovittamista pakollisena menettelynä tulisi vakavasti harkita. (Lähde: Intressivertailu kaivoslain lupaprosessin osana, 2022, s. 30)

2. Kaivoksen sulkeminen

Kaivosluvassa hyväksytään kaivoshankkeen ehdotettu toteutustapa, koko ja sijainti. Siinä ei kuitenkaan vaadita riittäviä selvityksiä kaivosten sulkemisesta ja jälkihoidosta. Myös se, miltä osin nämä asiat käsitellään ympäristöluvassa, vahvistaa näkemystä, että kaivoslupaa ei tule myöntää ennen ympäristölupaa.

Muutos:

• Kaivannaisjäteasetuksen mukaiset sulkemissuunnitelmat ja muut -selvitykset sekä jätteiden ympäristövaikutusten arviointi lisätään kaivosluvan myöntämisen edellytykseksi.
• Ympäristöluvan käsitteleminen ennen tai samanaikaisesti kaivosluvan kanssa on perusteltua. Tästä olkoon esimerkkinä tuore oikeustapaus: Vaasan hallinto-oikeus kumosi Kittilän kaivoksen rikastusaltaan ja sivukivijätteiden ympäristöluvan ja perusteli päätöstään sillä, että ympäristölupaan tarvitaan ympäristövaikutusten arviointi ja kaivannaisjäteasetuksen mukaiset selvitykset.

Perustelut:

Kaivoslain tulee varmistaa, että kaivoksen sulkemisen jälkihoito- ja valvontakustannukset otetaan huomioon kaivoksen suunnittelussa ja lupaharkinnassa

Kaivosten nykyisissä kaivos- ja ympäristöluvissa sulkemissuunnitelmaa ja -selvityksiä ei joko käsitellä lainkaan tai käsitellään hyvin ylimalkaisesti. Tämä tarkoittaa, että todelliset kustannukset, joita syntyy kaivosalueen sulkemisesta ja ympäristön saastumisen estämisestä, eivät ole mukana kaivosluvan harkinnassa tai vakuussääntelyssä. Tästä huolimatta kaivosluvassa hyväksytään kaivoshankkeen toteutustapa, koko ja sijainti. 

Esimerkiksi avolouhos on yleensä edullisempi toteuttaa kuin tunnelikaivos, jos huomioidaan pelkästään kaivoksen toiminta-aika. Avolouhoksen sulkemisen jälkeinen jäteongelma on kuitenkin tunnelikaivosta suurempi ja jälkihoito kalliimpaa. Tämä muuttaa hankkeen kannattavuuden kokonaiskuvaa.

Kaikkien Suomen jätealtaiden rakenteet vuotavat, enemmin tai myöhemmin

Kaivosaltaiden turvallisuudessa on paljon parannettavaa. Oulun yliopiston tekemän selvityksen mukaan (2016) kaikki luonnonmateriaaleilla tai geosynteettisillä materiaaleilla pinnoitetut altaat vuotavat ennemmin tai myöhemmin. 

Muovin ja bitumin käyttö altaiden pohjan tiivistyskalvona kaivosvesien ja kipsisakkojen varastoiksi on yleistynyt Suomessa 2000-luvun jälkeen. Niitä käytetään korvaamaan luonnonmateriaaleja, kuten turvetta ja moreenia, jotka päästävät suotovesiä lävitseen. (Katso kaavio alla: Kaivosaltaiden pohjatiivisteratkaisut)

Selvityksessä todetaan, että kaivosallasrakenteiden tekemiseen ei ole olemassa kattavaa suunnitteluopasta tai yhdenmukaista ohjausta lainsäädännössä. Edes pinnoitteiden materiaali- ja paksuusvaatimuksia ei esitetä tarkasti.

Diplomi-insinööri Anne Tuomela Kainuun ely-keskuksesta sanoo, että synteettisten materiaalien käytöllä altaiden pohjarakenteissa on niin lyhyt historia, ettei tarkkaa tietoa materiaalien kestävyydestä ole. Jossain elinkaarensa vaiheessa nämäkin pohjarakenteet vuotavat.

Jätealtaiden pohjarakenteita kuvataan kaivosluvassa hyvin ylimalkaisesti, niin että rakenteiden riittävyyttä on mahdotonta arvioida. Pohjarakenteiden kustannukset voivat vaikuttaa merkittävästi hankkeen taloudelliseen kannattavuuteen. Niitä ei voi myöskään jälkeenpäin enää parantaa tai vaihtaa.

EU:n kaivannaisjäteasetus kieltää ympäristön pilaamisen

Kaivannaisjäteasetus kieltää yksiselitteisesti ympäristön pilaamisen. Siitä huolimatta kaikki nykyiset kaivosaltaat ja jätealueet vuotavat tehottomien ja virheellisten rakenteiden vuoksi. 

Toimivia ja kestäviä rakenneratkaisuja olisi olemassa. Ne ovat vakiintuneet jo 1990-luvulla kaivannaisjätealueille kaivostoiminnan suurmaissa, kuten Yhdysvallat, Kanada ja Etelä-Afrikka. 

Yksi kestävä rakenneratkaisu on kaksoisyhdistelmärakenne, jota Suomessa ei kuitenkaan ole otettu käyttöön. Alla oleva kaavio osoittaa rakenteen edut verrattuna nykyisin käytössä oleviin ratkaisuihin.

Kaavio: Kaivosaltaiden pohjatiivisteratkaisut

Lähde: Peter W. Brandt, DI, tiivisrakenneasiantuntija 

Nykytilanne Suomen kaivoksissa:

• Suurikuusikko: kattohuovasta rakennetut jätealtaat vuotavat. Niille ei voi tehdä enää mitään, mineraalinen eriste puuttuu. Vuotoja ei voi korjata jälkikäteen.
• Kevitsa: jätealtaiden mineraalisena eristeenä on käytetty turvetta. Altaat vuotavat sisään ja ulospäin. 
• Sakatti: YVA-suunnitelmat ovat puutteelliset, ja niiden tekninen toteutus on arveluttava.
• Terrafame: jätealtaiden pohjarakenteena käytetystä HDPE-membraanista antioksidantit haihtuvat lämmössä. Suojakalvot ovat alkaneet jo haurastua, ja ensimmäiset vuodot on havaittu. Kolmisoppi-hankkeen YVA:ssa havaitaan samat puutteet.
• Sotkamo Silver: käytössä turve-eristeet, jotka päästävät suotovedet läpi.
• Pyhäsalmi: käytössä turve-eristeet, jotka päästävät suotovedet läpi.

Lähde: Peter W. Brandt, DI, tiivisrakenneasiantuntija

3. Kaivostoimijan taloudellisten edellytysten selvittäminen

47 §, jossa kaivosluvan myöntämisen edellytyksenä olisi se, että hakijalla tulee olla käytettävissä haettuun lupaan perustuvaan toimintaan nähden tarpeellinen asiantuntemus ja muutoin riittävät taloudelliset edellytykset.

Kaivoslain 48 §:ssä säädetään kaivosluvan myöntämisen esteistä. Pykälän mukaan lupaa ei saa myöntää, jos on painavia perusteita epäillä, että hakemuksen käsittelyn yhteydessä ilmenneistä syistä hakijalla ei ole edellytyksiä tai ilmeisesti tarkoitustakaan huolehtia kaivostoiminnan aloittamisesta, taikka hakija on aikaisemmin olennaisesti laiminlyönyt tähän lakiin perustuvia velvollisuuksia. Laiminlyöntien olennaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti laiminlyöntien suunnitelmallisuus, niiden kesto ja toistuvuus sekä laiminlyönneistä aiheutuneiden vahinkojen määrä.

Lakiesitys sisältää tarpeellisen lisäyksen siitä, että kaivoslupaa myönnettäessä selvitetään yrityksen taloudelliset edellytykset hankkeeseen. Yrityksen taloudellisten edellytysten ja hankkeen yleisen taloudellisen kannattavuuden arvioiminen on kuitenkin mahdotonta ilman kattavia sulkemis- ja pohjarakennetietoja. 

Muutosehdostus: 

• Yhtiöiden todellisten taustojen selvitysvelvollisuus. 
• Kaivoslupaa ei voida myöntää ilman ympäristölupaa sekä kattavia tietoja kaivoksen sulkemissuunnitelmista ja pohjarakenteista.
• Koska suurin osa kaivosten vakuussäätelystä tapahtuu ympäristöluvan puitteissa, ympäristölupa täytyy asettaa kaivosluvan ehdoksi. On mahdotonta arvioida kaivosyhtiön taloudellista kykyä, jollei sulkemista ja jälkihoitoa koskevia vakuuksia ole asetettu ennen kaivosluvan myöntämistä.

Perustelut:

30 vuoden jälkihoidon vaatimus on toimiva ratkaisu ainoastaan ns. walk-away -ratkaisuissa 

Walk-away-ratkaisulla tarkoitetaan aukottoman turvallista jätteiden varastointiratkaisua, joka ei vaadi tarkkailua tai huoltoa. Kaikissa muissa tapauksissa jätealueet aiheuttavat varmasti ongelmia 30 vuoden jälkeenkin. Lainsäädännöllä tulee varmistaa, että nämä eivät jää veronmaksajien harteille.

Akkumineraalit ovat sulfidimineraaleja. Sulfidimalmikaivoksissa arvokkaat mineraalit erotellaan kemikaalien avulla (rikastusprosessi), minkä vuoksi niihin liittyy suurempia ympäristöriskejä kuin esimerkiksi oksidimalmeihin. Sulfidimalmien rikastamosta tuleva liete pumpataan rikastushiekkaaltaaseen. Kun lietteen kiinteät osat sedimentoituvat altaan pohjalle, pumpataan yli jäävä vesi takaisin rikastusprosessiin. Suomen olosuhteissa vettä kuitenkin kertyy sateiden myötä altaisiin usein liikaa, jolloin ylimääräinen vesi on pumpattava vesistöihin.

Sulfidimineraalit muuttuvat epävakaiksi joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Tästä syystä sulfidimineraaleja sisältävä kaivosjäte peitetään tiiviillä maakerroksella tai vedellä, jolloin estetään hapen pääsy jätteeseen. Nämä jätealueet vaativat jatkuvaa huoltoa eivätkä ole ns. walk-away-ratkaisuja, sillä kaivosjäte ei katoa mihinkään. 

Ruotsin valtiontalouden tarkastusvirasto (Riksrevisionen) on teettänyt raportin (RIR 2015:20) kaivosten taloudellisesta riskistä valtiolle. Tarkastusvirasto tutki, vähentääkö nykyinen kaivostoiminnan rahavakuusjärjestelmä valtion riskiä joutua maksamaan lakkautetun kaivostoiminnan jälkihoidosta. Se keskittyy nimenomaan tarkastelemaan 30 vuoden jälkihoidon riittävyyttä. 

Koska Ruotsin maaperä on samankaltainen kuin Suomessa – jossa suurin osa malmeista on sitoutunut erittäin haasteellisiin sulfidimineraaleihin – voi raportin tuloksien katsoa koskevan myös Suomea.

Tässä muutamia otteita Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston raportista:

”Kaivostoiminnan tärkeimmät ympäristövaikutukset koskevat kaivosjätteen käsittelyä, mikä voi aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia. Kaivosjätteen jälkikäsittelyn ja saastuneiden maa- ja vesialueiden kunnostuksen kustannukset ovat usein hyvin suuria. 

Kaivostoiminnan harjoittajan täytyy asettaa taloudellinen vakuus, koska yhteiskunnan, toisin sanoen veronmaksajien, ei tulisi joutua maksamaan saastuneiden kaivosalueiden jälkihoidosta. 

Tutkimus osoittaa, että ongelmia on sekä taloudellisten vakuuksien asettamiseen liittyvässä päätöksenteossa että vakuuksien seurannassa ja kaivostoiminnan ympäristövalvonnassa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan nämä ongelmat yhdessä aiheuttavat sen, että nykyinen kaivostoiminnan vakuusjärjestelmä ei riitä minimoimaan riskiä valtion ja sitä kautta veronmaksajien joutumisesta suljettujen kaivosten jälkihoidon maksajiksi.

Kaivosjätteen ominaisuudet vaihtelevat kaivoksissa louhitun malmin tyypistä riippuen. Suurimmat ympäristöongelmat liittyvät rikkiä sisältävien eli sulfidipitoisten malmien kaivosjätteisiin. Tällainen jäte voi johtaa happamaan suotoveteen ja metallien vuotamiseen pitoisuuksina, jotka voivat olla haitallisia.

Kaivostoiminnan jätemäärät kasvavat. Tällaiseen kehitykseen vaikuttaa mm. metallien pitoisuuksien aleneminen malmeissa sekä lisääntynyt murskaus ja louhinta. Suurista määristä ja merkittävistä ympäristövaikutuksista huolimatta kaivosjätteiden käsittelystä ja jälkihoidon toimenpiteiden arvioinnista puuttuu pitkän aikavälin strategia.

Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset eivät ole useinkaan ajallisesti rajattuja. Samanaikaisesti kaivosyhtiöiden taloudellista vakuutta koskevat esitykset perustuvat usein arvioon, että sen arvon tulee riittää jälkikäsittelyyn ja sitä seuraavaan valvontaan ja huoltotöihin 30 vuoden ajan kaivoksen sulkemisesta laskien. Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston mukaan on olemassa riski, että vakuudet eivät riitä maksamaan valvontaa ja mahdollisia kunnossapitotoimenpiteitä ympäristövaikutusten todellisen keston ajalta.

Jälkihoidossa on vaikea päästä pysyviin ratkaisuihin. Sulfidipitoisten kaivosjätteiden jälkikäsittelyyn on hyvin vaikea löytää pysyviä ratkaisuja (ns. walk away solutions), jotka eivät vaatisi lisätarkistuksia ja -toimenpiteitä. Tämä tarkoittaa sitä, että valvonnan ja toimenpiteiden tarve kaivosten jälkihoidon valmistumisen jälkeen säilyy monissa tapauksissa hamaan tulevaisuuteen. Vedestä tai muista materiaaleista muodostetut peitekerrokset on mitoitettava kestämään vähintään 1000 vuoden ajan, mutta on osoittautunut, että eri peitekerroksilla ei ole tällaista kestävyyttä. Vaikuttaa siltä, että on tarpeen arvioida aiemmin suoritettuja kaivostoiminnan kaatopaikkojen jälkihoitoja.”

Jos sulkemisen ja jälkihoidon kustannukset jäävät valtion maksettavaksi, se nähdään EU-lain vastaisena valtion tukena

Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksessä vuodelta 2020 (tapaus T-257/18) todetaan, että kaivoksen jälkihoidon kustannusten osittainenkin siirtäminen valtiolle voidaan katsoa EU-lain vastaiseksi valtiontueksi, joka ei sovellu sisämarkkinoille.

4. Kaivoslain mukainen vakuussääntely

107 § Kaivoslain mukainen vakuussääntely

Kaivoslain perusteella määrättävällä vakuudella katetaan laissa erikseen määritellyt korvaukset ja toiminnan päättymiseen liittyvät lopetus- ja jälkitoimenpiteet tilanteissa, joissa toiminnanharjoittaja ei itse pysty maksukyvyttömyyden vuoksi niitä hoitamaan.

Lähtökohtana on kuitenkin pidettävä sitä, että toiminnanharjoittaja itse vastaa hankkeesta sen koko elinkaaren ajan ilman, että vakuuteen jouduttaisiin maksukyvyttömyyden, toiminnanharjoittajan katoamisen tai muun syyn vuoksi turvautumaan, ja vakuus palautuu aikanaan toiminnanharjoittajalle. Vakuuksilla katetaan vain lupaharkinnassa ennakoitavissa olevia, asianmukaisesta toiminnan lopettamisesta seuraavia jälkihoitotoimia.

Kaivoslain mukaisen vakuuden osalta on huomioitava, että kaivoslain nojalla määrätyllä vakuudella voidaan kattaa vain sellaisia kustannuksia, jotka seuraavat niistä kaivoslain velvoitteista, jotka on nimenomaisesti säädetty vakuuden piiriin kuuluvaksi. Toiseksi on huomioitava, että vakuudesta ei voida kattaa sellaisia kustannuksia, jotka johtuvat toimista, joista säädetään muussa lainsäädännössä. Toisin sanoen esimerkiksi arvioitaessa kaivosvakuuden suuruutta, tulee ottaa huomioon, että vakuudella ei voida kattaa toiminnasta aiheutuvia vahinkoja tai haittoja eikä muusta lainsäädännöstä, kuten ympäristönsuojelu- tai kemikaaliturvallisuuslaista, johtuvia lopettamistoimenpiteitä.

Muutosehdotus:

• Kaivostoimijalle tulee asettaa Kanadan mallin mukaan vakuus, joka maksetaan ennen kaivoksen avaamista ja joka on asetettu riittävän suureksi kattamaan kaivoksen sulkemissuunnitelman mukaiset toimenpiteet ja kymmenien, jopa satojen vuosien jälkihoidon. 
• Kaivoslakiin tulee kirjata aiheuttaja maksaa -periaate, eikä esittää jälkihoidon aikaa rajaavia määreitä.
• Koska suurin osa kaivosten vakuussäätelystä tapahtuu ympäristöluvan puitteissa, ympäristölupa täytyy asettaa kaivosluvan ehdoksi. Muuten kokonaisvaikutuksia ei voida arvioida.

On huomioitava, että kaivosyhtiön intressi kattaa vain hyvin lyhyen ajan kaivoksen todellisesta vaikutusajasta: sen ajan, jolloin kaivos tuottaa omistajalleen voittoa. Kaivoksen elinkaari on kuitenkin huomattavasti pidempi ja sisältää myös kaiken sen ajan, mikä kuluu jälkihoitoon ja kaivosjätteistä huolehtimiseen. Uusien, kokoluokaltaan suurempien kaivosten kohdalla emme vielä edes tiedä, kuinka pitkä niiden elinkaari on. On kuitenkin selvää, että kaivosjätteet eivät itsestään katoa minnekään vaan jäävät ympäristöön sadoiksi, jopa tuhansiksi vuosiksi. Jotta tilanne voidaan ratkaista hallitulla tavalla, tarvitaan yleisen ajattelutavan muutos. 

Kaivoslain tulee selkeämmin ottaa kantaa kaivoksen yhteiskunnalle aiheuttamiin vaikutuksiin ja kustannuksiin koko kaivoksen elinkaaren ajalta. Nyt aikaikkuna on liian pieni, 30 vuotta. Todelliset kustannukset jäävät veronmaksajien maksettavaksi mahdollisesti jopa tuhanneksi vuodeksi. 

Kanadassa on käytössä malli, jossa kaivosyhtiö maksaa ennen kaivoksen avaamista ns. escrow-tilille koko kaivoksen sulkemista ja sen jälkihoitoa vastaavan summan. Tällä menettelyllä varmistetaan, että kaivoksen todelliset vaikutukset on riittävällä tavalla otettu huomioon myös kannattavuuslaskelmissa. 

Kaivoksia, joiden jätteiden jälkihoitoa ei voida varmistaa, ei tulisi avata.