Maamme rikkaudet -tapahtuma kirvoitti keskustelua ja esitti ennen julkaisematonta aineistoa kaivostoiminnan vaikutuksista luontoon

Kaivoskriittisten yhdistysten 2.–3. syyskuuta järjestämä seminaari ja toritapahtuma keräsi molempina päivinä satakunta osallistujaa Rovaniemen kauppatorille ja yli tuhat etäseuraajaa verkkolähetysten äärelle.

Tapahtuman järjestivät poliittisesti sitoutumattomat yhdistykset Rajat Lapin kaivoksille ry ja Saimaa ilman kaivoksia ry. Kutsuttuina puhujina ja panelisteina oli asiantuntijoita ja elinkeinoelämän edustajia eri aloilta sekä kansanedustajia ja paikallispoliitikkoja. Pääpuhuja oli europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Lapin yliopiston professori ja Rajat Lapin kaivoksille -yhdistyksen puheenjohtaja Matti Nojonen esitteli ennen julkaisematonta aineistoa Kevitsan avolouhoksen räjäytyspölyistä.

”Satelliittikuvat alueen hangista osoittavat, että pölyt leviävät kymmenien kilometrien päähän, paljon kauemmas kuin kaivoksen omat mittauspisteet yltävät.”

Kaivostoiminnan jäljet näkyvät Nojosen mukaan myös vesi-, lumi-, neulas- sekä naava- ja lupponäytteissä, jotka on kerätty Natura-alueelta kaivoksen pohjoispuolelta ja analysoitu laboratoriossa. Esimerkiksi seuraavien aineiden pitoisuudet olivat näytteissä moninkertaisesti koholla: sulfaatti, kokonaisrikki, kloridi, nitraattityppi, alumiini, kromi, kupari, lyijy ja nikkeli.

”Kun luonnontuotteissa esiintyy näin merkittäviä poikkeamia, myös elintarviketurvallisuuden rajat rikkoutuvat”, Nojonen muistuttaa. ”Onko näiden alueiden sieniä, marjoja, riistaa tai kalaa enää turvallista nauttia?”

Tapahtumassa käytiin kaikkiaan kolme paneelikeskustelua, jotka kirvoittivat vilkasta vuoropuhelua ja yleisökysymyksiä. Nykyisen kaivoslain epäkohdat ja puutteellinen viranomaisvalvonta saivat runsaasti kritiikkiä.

Helsingin yliopiston työelämäprofessori, oikeustieteen tohtori Hannele Pokka tiivisti lauantaina monen osallistujan tuntemukset: ”Lainsäädäntöä pitää kehittää niin, että se vastaa aikaa ja ihmisten oikeustajua.”

Järjestäjät olivat pettyneitä siihen, ettei tapahtumaan saatu terveydenhuoltoalan asiantuntijaa puhumaan siitä, millaisia terveysriskejä kaivosten työntekijöille aiheutuu. 

”Otimme yhteyttä sosiaali- ja terveysministeriöön, Työterveyslaitokseen, Työturvallisuuskeskukseen, Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon sekä lukuisiin Lapin alueen lääkäriasemiin, jotka tekevät työterveystarkastuksia. Mikään näistä ei tärpännyt, myös etäosallistumisesta kieltäydyttiin”, Matti Nojonen sanoo.

”Alkoi vahvasti haiskahtaa siltä, että kaivoksilla tapahtuvasta altistumisesta erilaisille kemikaaleille ja asbestille ei saa tai voi puhua julkisesti.”

Sen sijaan puhujalavalle nousi aktivisteja toinen toisensa jälkeen: maanomistaja, luonnossaliikkuja, poronomistaja sekä paliskuntien ja saamelaiskäräjien edustajia.  

”Nämä ihmiset eivät enää suostu olemaan hiljaa”, sanoo Miisa Mink, Saimaa ilman kaivoksia ry:n puheenjohtaja. ”Eikä keskustelu lopu tähän. Ensi syksynä Maamme rikkaudet järjestetään Saimaan rannalla.”

Maamme rikkaudet 2022 -tapahtuma on katsottavissa verkkotallenteena Youtubessa.

Perjantai: https://youtu.be/vPwsx7-TY6Y 
Lauantai: https://youtu.be/LU41-REbfsE

Tapahtumassa esitellyt satelliittikuvat, videot ja tutkimustulokset saa pyydettäessä, samoin puhujien esitykset.

Ohjelma ja puhujatiedot ovat osoitteessa maammerikkaudet.org

Vastaa

Shopping Cart